lauantai, 17. joulukuu 2011

Joulu; ihanaa ja kamalaa..

Rakastan joulua.

Rakastan oman kodin laittamista ja lapsen intoa, kaunista.

Mutta itse joulu pitäisikin viettää vanhempien luona, ahistaa jo valmiiks.

Äiti soitti ja kysyi millon tullaan, tullaanko jo perjantaina.. Minä sitten toteamaan että jaksaako iskä hermostumatta koko joulun, en halua tulla jo pe jos se sitten taas valittaa ja joudun yrittää pitää lapsen hiljasena ja olematta puhumatta papalleen liikaa... Äiti:No eihän sitä voi tietää.. Just.

Lapsi innoissaan papasta mutta se pitää lapsista vaan hiljasina ja tottelevaisina, ei pälättävinä ja kyselevinä.. Hän on jo kerran vastaillu lasten kysymyksiin, hänen ei enää kuulemma tarvi. Juu, ei tarvi ei.

Tässä mietin mitä lääkkeitä otan mukaan jouluks että selviän.. :D Perus ahistuslääke joo (määrääkin psykologi nostatti kun en pystyny käydessäni muuta tekemään kun piteleen mahasta kun sattu niin paljon, ahisti), sitten pitää ottaa Diapamit sydämentykytykseen jos kohtaus sattuu tuleen. Tällä viikolla sain yks päivä 3 paniikkikohtausta 1 ½ tunnissa töissä.  Loppupäivä veto ihan pois ja huono olo. Mutta eipä nuo kohtaukset siis isän vikaa ole, tilanteet vaan nykyään kärjistyy noihin jos oon stressaantunu. Töissäkin ollut aikamoista hulinaa tosiaan viimesen 8 kk.

 

Toisaalta: Mulla on elämässä kaikki hyvin. On työ, lapsi, ihania ystäviä, koti jne. Rakastan mun elämää mutta pitää vaan saada tuo pääkin mukaan aina muistamaan nämä elämän tosiasiat.  En kuitenkaan pahemmin iskan kanssa tekemisissä ole joten kun vaan senki unohtais niin johan helpottais. Harmi vaan kun kaikki teot on jättäny jälkensä.. Mutta toisaalta, en olisi juuri minä jos mulla erilaista olisi ollut.

 

Älä sinä vanha mun äitee sure
Mun maailmalla kulkujani
Anna minun pelata ja anna minun juara
Ja laulella laulujani

-Lauri Tähkä-

 

perjantai, 18. marraskuu 2011

Aika jättää

Jäi paljon kauniita sanoja	
jäi paljon rumempia tekoja

sun äänellä jäi soimaan uhkaus siitä
että yksin en selviä
jäi paljon
jäi kaikkea hyvää
se ruma tekee siitä vähemmän näkyvää

ehkä kuolen ikävään
mutten kuole siihen että tähän jään

alan ymmärtää, pian meistä aika jättää
ja että mä oon vapaa kun rakkaus häviää
nyt eteeni nään, on onnen kyyneleitä
siitä ettei sanat peitä
että teot teki kipeää

alan ymmärtää, rakkaus meidät jättää
avojaloin se pistää mut kävelemään
sateeseen, sieltä mut turvaan löytää
ja paljaat jalkani taas kengittää

nyt saatan
sut sydämestä pois viiltää
rakkaus vuoriakin siirtää
sun äänellä jäi soimaan lauseita siitä
kuinka meistä minä en osaa rakastaa

jos rakkaus ei pelkää
se sanoo suoraan
ja lähtee yön selkään
ei se jää sun nuoraan
kumpikohan tässä meistä
ei osaa rakastaa
onnen kyyneleet virtaa sillä joka on vapaa

alan ymmärtää, pian meistä aika jättää
ja että mä oon vapaa kun rakkaus häviää
nyt eteeni nään, on onnen kyyneleitä
siitä ettei sanat peitä
että teot teki kipeää

alan ymmärtää, rakkaus meidät jättää
avojaloin se pistää mut kävelemään
sateeseen, sieltä mut turvaan löytää
ja paljaat jalkani taas kengittää

alan ymmärtää, pian meistä aika jättää
ja että mä oon vapaa kun rakkaus häviää
se mitä sä teit ne oli kyyn eleitä
sydämessä käärmeitä, ei niitä mikään peitä

-Kaija Koo-

perjantai, 18. marraskuu 2011

Paniikkikohtauksia

Nyt on sitten alkanu paniikkikohtauksetkin uudestaan.. :( Melko reilua vielä näin 15 vuoden jälkeen kun on muuttanu pois kotoa.. =/ Ihan hirveitä. Kaippa nää alko taas ku on ruvennu käymään asioita läpi joten en usko että ne loppuelämää vaivailee. =)

Mielenkiintoista oli olla töissä tällä viikolla kun sydän hakkaa jumalattomasti, kädet tärisee ja mahaan sattuu niin paljon. Henkee ei saa ja yritä sitten olla niin ettei kukaan huomaa.. Kolmantena päivänä sitten romahdin ja menin pomon luo. Helpotti kyllä heti kun kerroin mistä kyse, toivottavasti ei vaan tuu vaikuttaan töihin.. Tai kerroin et saan kohtauksia, en kertonu miks.. Työstressi aiheuttaa kanssa tai edesauttaa noita.. :(

Sain tossa syksyllä mielialalääkkeet, lievä masennus testin mukaan ja ny se sit vaihdettiin jo enemmän sopivaks paniikkikohtauksiin, psykologi teki ahdistuneisuustestin ja sieltä tulikin hiukan isommat lukemat kun masennustestistä..

Aloitin käymään psykologilla, esittelin elämääni: toisesta luokasta seiskaluokkaan asti olin  noin kerran viikossa leipäveitsi kädessä miettimässä uskaltasko lyödä itteensä sydämeen.. :( Helmee, en kyllä siis halunnu kuolla enkä haluakaan, rakastan elämää mutta se aika oli kamalaa enkä olis sitä jaksanu. Millä oikeudella jollain on oikeus aiheuttaa tollasta lapselle?? Viimesin kerta kun se löi; olin 16 v. Kuorin perunoita enkä ollut pessyt niitä perunoita kunnolla ennen kuorimista.. Niin että onko mulla varaa ostaa joka kerta uus perunankuorimaveisti.. Ja sitten lävähti, repi hiuksiaki niin että oli pää seuraavat kolme päivää kipee.. Tän jälkeen päätin että seuraavan kerran kun lyö, menen poliisille. Ei oo valitettavasti lyöny..

Ehdotti kyllä tosin pari vuotta sitten että mun pitäisi hakata poikani.. Oppis kuulemma sekin tavoille.. Poika kiukutteli syömisestä, normikiukuttelua.. Iskällä meni hermo ja haukku mut ja pojan; kaikki peli on menetetty kun antaa kiukutella.. että ei oo varmaan hääviä mullakaan olla pojan kanssa.. Kyllä hän tietää millä se kuriin saadaan... Just joo... =( Siskon pojasta sanoi kun se oli 1 v. että peli menetetty kun se heitteli leluja lattialle mikä sen ikäsistä on huippuhauskaa..

Lapset on sen mielestä ok niin kauan kun ne on hiljaa eikä keskeytä eikä kysele jne.. Hänen ei kuulemma enää tarvitse vastailla kysymyksiin, hän on jo meille aikoinaan vastannu eikä aio meidän lapsille enää vastailla.

Kuinka vaan käy kun mun ja siskon lapset rupee sanoon vastaan.. Lyökö se niitäkin? Siinä vaiheessa tosin kyllä menettää kaikki, sekä siskoni perheen että meidät. Tästä ollaan siskon kanssa puhuttu. Minun poika on nyt 5 v., siskon tyttö 7 v. ja poika 2 v. me ollaan pojan isän kanssa erottu pari vuotta sitten, mutta meillä ihan loistavat välit ja kaikki hyvin.

Luulis että edes joskus sais kannustusta ja jotain positiivista sanottavaa mutta sitä on turha edelleenkään odottaa. Mulla ei ole mitään asiaa sille ihmiselle ja ahdistaa se että joudun olemaan sen kanssa tekemisissä.

Vapaa lyrics

Mä olen kyllästynyt niihin,
Voimiin jotka ohjailee mun elämää.
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä onko se väärin,
Kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan.
Sillä niin olis käynyt,
Jos ois jäänyt eiliseen kii.

Joku mua piteli siinä,
Se oli niin kamalan vahva.
Eikä se halunnut päästää irti.
Melkein kuin lihaa ja verta,
Suurempi vuoria ja merta,
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.

En aio tuntea pelkoo.
Vaikka pelkään et se ei oo musta kii.
Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
En enää anna sille tilaa hengittää.
Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.

Mä rakennan kotini yksin,
Mä parannan minäni yksin.
Ja pakotan pitämään itseni koossa,
En ole se surkea rätti,
Jonka sydän on imetty kuiviin.
En rakenna sille kotiini huonetta.


En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.

Mä valitsin juosta,
Koska luulin etten osaisi muuta.
En enää tunnista itseeni tuosta,
Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.

-Kaija Koo-

 

 

sunnuntai, 6. marraskuu 2011

Alkuselitystä

Tämän blogin tarkoitus on vain kirjoittaa asioita/mietteitä ylös, purkaa oloaan. Kertoa asiat niinkuin niistä ajattelee, säästelemättä mitään. Varmasti aika sekavaa tekstiä, eikä välttämättä mitään aikajärjestystä jne. Päiväkirjailua..

Kuinka tähän on päädytty, miksi aikuinen ihminen ei voi vain unohtaa tai antaa asioiden olla.. Onko minulla edes "oikeutta" valittaa?

30 vuotias, työssäkäyvä. Sain juuri mielialalääkkeet kesän romahduksen jälkeen, romahdus työstressin, unettomuuden, ahdistuksen takia. Vapinaa, sydämentykytystä, sanoinkuvaamatonta pahaa oloa. Muistikapasiteetti mitätön..

Aloitin juuri terapian, tarkoituksena käydä lapsuus läpi, en tiedä onko siitä apua ja mitä apua edes siitä voi olla? Mikään apu ei voi poistaa mennyttä mutta toivon että jossain vaiheessa suhtautuminen siihen muuttuisi..? Kuinka aikuinen ihminen ei saa pidettyä itseään kasassa tai sitten pitää ulkoisesti mutta silti sisällä myllertää. Miten voi asiat ahdistaa niin paljon ja miten voi pelätä vieläkin? Olen aina vaan yrittänyt sitkutella eteenpäin ja miettynyt että kyllä se siitä..

Nyt sitten tosiaan meni kuppi nurin kesällä ja päätin samaan syssyyn hoitaa pikku hiljaa tämänkin "lapsuusasian" "kuntoon". Edessä ehkä rankka matka mutta ehkä kuitenkin sen arvoinen ja pakkohan asiat on läpikäydä kun ei ne näköjään mene itekseen pois.  Tämä blogi siis tuli mukaan koska ajattelin ettei tästä haittaakaan ole. Kaikki peliin vaan.

Mistä edes aloittaa?

Meidän iskä on jääräpää, narsisti, huomionhakuinen. Kaikki on häntä vastaan, lapset on ok niin kauan kun ne on hiljaa ja tekee niinkun hän sanoo. Iskälle ei sanota vastaan.. Meitä/mua on lyöty, uhkailtu, peloteltu, annettu piiskaa (sai ihan itse valita risulla vai remmillä..), revitty hiuksista, tönitty lattialle eikä päästetty pois.. Äitin vika kaikki kuulemma ja tietty itseni..

No mitä seurauksia..?

Muuton jälkeen alkoi paniikkihäiriöt, pelkäsin niin paljon mennä kotiin enkä tosiaan ois halunnu menn muttakun oli pakko.. Kävin koulukuraattorilla ja perhepsykologilla tai jollain sellasella.. Sain astmalääkkeet syynä astma tai hyperventilaatio.. Myöhemmin vasta tajusin että kaikki johtu vaan tuosta lapsuudesta ja ne vaan purkautu ulos kun ei enää asunu kotona.. Muutamaan otteeseen tässä 15 vuoden aikana on pitänyt ruveta käymään näitä asioita läpi mutta aina se on jääny ja olen ajatellut että ei tässä mitään.. Nyt sitten tosiaan vähän romahdin työstressistä ja samalla kai iskästäkin tai toisinpäin ja päätin et nyt on aika.

Millainen olen?

Huono itsetunto (parantunut kyllä huomattavasti nuoruudesta) ja vähättelen itseäni, en muka kelpaa enkä ole ikinä riittävän hyvä. En halua suututtaa ketään ja yritän välttää riitoja, olla vaan hiljaa ja myöntyä.. (tähänkin on pikkuhiljaa tullut muutosta vuosien varrella), kiltti. Mutta myös niin hauska, hyvä huumorintaju, luotettava, ihana.

Millainen haluaisin sitten olla?

Tahtoisin että saisin aina olla oma ihana itseni, ilman että tarvitsee miettiä kelpaanko ja saanko joskus suuttuakin. Tahtoisin oppia enemmän pitämään puoliani myös läheisten seurassa, tuntemattomille kyllä hyvinkin osaan. Tahtoisin että saisin nukuttua ja että voi mennä nukkuun ilman että joutuu miettiin saako edes nukuttua ja että tuo inhottava sydämentykytys menisi pois, tahtoisin että joskus sitten pääsen tästä lääkkeestä ja nukahtamislääkkeistä ja korvatulpista eroon. Tahtoisin olla aina ihana ilman jatkuvaa huonoa omaatuntoa ja stressiä jostakin. Ja tahdon pysyä silti hauskana, ihmisiin luottavana, huumorintajuisena jne. Jep, että tällästä.

 

  • Tagipilvi

  • Henkilötiedot

    Päiväkirjailua, ajatusten sanoiksi pukemista. Oman pään selvittämistä ja avautumista. Oman elämän läpikäymistä.
    Kolmekymppinen nainen avautuu, miettii elämäänsä. Lapsuuttaan, nuoruuttaan ja aikuisuutta. Kuinka selvitä lapsuuden ja nuoruuden traumoista, kuinka päästä pois isän aiheuttamista ongelmista... Kuinka minusta tuli mikä nyt olen ja kuinka yritän päästä kaikesta yli ja ympäri. Voiko päästä?