Tämän blogin tarkoitus on vain kirjoittaa asioita/mietteitä ylös, purkaa oloaan. Kertoa asiat niinkuin niistä ajattelee, säästelemättä mitään. Varmasti aika sekavaa tekstiä, eikä välttämättä mitään aikajärjestystä jne. Päiväkirjailua..

Kuinka tähän on päädytty, miksi aikuinen ihminen ei voi vain unohtaa tai antaa asioiden olla.. Onko minulla edes "oikeutta" valittaa?

30 vuotias, työssäkäyvä. Sain juuri mielialalääkkeet kesän romahduksen jälkeen, romahdus työstressin, unettomuuden, ahdistuksen takia. Vapinaa, sydämentykytystä, sanoinkuvaamatonta pahaa oloa. Muistikapasiteetti mitätön..

Aloitin juuri terapian, tarkoituksena käydä lapsuus läpi, en tiedä onko siitä apua ja mitä apua edes siitä voi olla? Mikään apu ei voi poistaa mennyttä mutta toivon että jossain vaiheessa suhtautuminen siihen muuttuisi..? Kuinka aikuinen ihminen ei saa pidettyä itseään kasassa tai sitten pitää ulkoisesti mutta silti sisällä myllertää. Miten voi asiat ahdistaa niin paljon ja miten voi pelätä vieläkin? Olen aina vaan yrittänyt sitkutella eteenpäin ja miettynyt että kyllä se siitä..

Nyt sitten tosiaan meni kuppi nurin kesällä ja päätin samaan syssyyn hoitaa pikku hiljaa tämänkin "lapsuusasian" "kuntoon". Edessä ehkä rankka matka mutta ehkä kuitenkin sen arvoinen ja pakkohan asiat on läpikäydä kun ei ne näköjään mene itekseen pois.  Tämä blogi siis tuli mukaan koska ajattelin ettei tästä haittaakaan ole. Kaikki peliin vaan.

Mistä edes aloittaa?

Meidän iskä on jääräpää, narsisti, huomionhakuinen. Kaikki on häntä vastaan, lapset on ok niin kauan kun ne on hiljaa ja tekee niinkun hän sanoo. Iskälle ei sanota vastaan.. Meitä/mua on lyöty, uhkailtu, peloteltu, annettu piiskaa (sai ihan itse valita risulla vai remmillä..), revitty hiuksista, tönitty lattialle eikä päästetty pois.. Äitin vika kaikki kuulemma ja tietty itseni..

No mitä seurauksia..?

Muuton jälkeen alkoi paniikkihäiriöt, pelkäsin niin paljon mennä kotiin enkä tosiaan ois halunnu menn muttakun oli pakko.. Kävin koulukuraattorilla ja perhepsykologilla tai jollain sellasella.. Sain astmalääkkeet syynä astma tai hyperventilaatio.. Myöhemmin vasta tajusin että kaikki johtu vaan tuosta lapsuudesta ja ne vaan purkautu ulos kun ei enää asunu kotona.. Muutamaan otteeseen tässä 15 vuoden aikana on pitänyt ruveta käymään näitä asioita läpi mutta aina se on jääny ja olen ajatellut että ei tässä mitään.. Nyt sitten tosiaan vähän romahdin työstressistä ja samalla kai iskästäkin tai toisinpäin ja päätin et nyt on aika.

Millainen olen?

Huono itsetunto (parantunut kyllä huomattavasti nuoruudesta) ja vähättelen itseäni, en muka kelpaa enkä ole ikinä riittävän hyvä. En halua suututtaa ketään ja yritän välttää riitoja, olla vaan hiljaa ja myöntyä.. (tähänkin on pikkuhiljaa tullut muutosta vuosien varrella), kiltti. Mutta myös niin hauska, hyvä huumorintaju, luotettava, ihana.

Millainen haluaisin sitten olla?

Tahtoisin että saisin aina olla oma ihana itseni, ilman että tarvitsee miettiä kelpaanko ja saanko joskus suuttuakin. Tahtoisin oppia enemmän pitämään puoliani myös läheisten seurassa, tuntemattomille kyllä hyvinkin osaan. Tahtoisin että saisin nukuttua ja että voi mennä nukkuun ilman että joutuu miettiin saako edes nukuttua ja että tuo inhottava sydämentykytys menisi pois, tahtoisin että joskus sitten pääsen tästä lääkkeestä ja nukahtamislääkkeistä ja korvatulpista eroon. Tahtoisin olla aina ihana ilman jatkuvaa huonoa omaatuntoa ja stressiä jostakin. Ja tahdon pysyä silti hauskana, ihmisiin luottavana, huumorintajuisena jne. Jep, että tällästä.